Hyl Hall of Fame nro 7, Satu Suikkari-Kleven - diplomatiaa Suomessa ja maailmalla

Satu Suikkari-Kleven aloitti koulunkäynnin Helsingin yhteislyseon yläasteella syksyllä 1980. Peruskoulun jälkeen opinnot jatkuivat Hyllin lukion musiikkiluokalla, valkoinen lakki aseteltiin päähän keväällä 1986. Kunniakirjaa vastaanottaessaan Satu muisteli lämmöllä kouluaikaansa, aika Hyllissä antoi hyvät valmiudet jatko-opintoihin.

Hyllin jälkeen opinnot jatkuivat Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä syksyllä 1987. Satu valmistui oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1993. Valmistumisen jälkeen Satu työskenteli Åbo Akademin pohjoismaisessa tutkimushankkeessa liittyen kansainväliseen ympäristöoikeuteen. Vuodet 1995-1998 Satu oli YK:n pakolaisjärjestössä UNHCR:ssä Genevessä, toimien muutaman kuukauden myös Afganistanissa ja Pakistanissa.

Vuodesta 1998 lähtien Satu on ollut ulkoasiainministeriön palveluksessa. Se on tuonut hänelle mahdollisuuden mm. johtaa kansainvälisen oikeuden yksikköä, YK:n turvallisuusneuvostotiimiä sekä ihmisoikeuspolitiikan yksikköä. Satu työskenteli YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n toimipisteissä Genevessä ja Afganistanissa, Euroopan neuvoston ihmisoikeuskomissaarin toimistossa Strasbourgissa, Suomen pysyvässä edustustossa YK:ssa sekä Oslon suurlähetystössä edustuston päällikön sijaisena.

Suomen suurlähettiläänä Satu on toiminut Thaimaassa, jossa hänellä oli sivuakkreditointi myös Kambodžaan ja Myanmariin, sekä Portugalissa. Portugalin toimensa aikana Satu edusti Suomea myös Kap Verdessä.

Satu Suikkari-Klevenin työura on hengästyttävän hieno kappale suomalaisen diplomatian historiaa. Satu on kaikissa tehtävissään johdonmukaisesti edistänyt kansainvälisiä ihmisoikeuksia, oikeudenmukaisuutta ja yhteistyötä. Satu on esimerkki siitä, kuinka vahva koulutus, määrätietoinen työ ja kansainvälinen kokemus kantavat pitkälle ja mahdollistavat vaikuttamisen niin Suomen kuin koko kansainvälisen yhteisön parhaaksi. On ollut meille suuri kunnia saada hänet Helsingin yhteislyseon kunniagallerian seitsemänneksi jäseneksi.